Viideksi Viikoksi Yksin Brasiliaan

Maaliskuun alussa aloin miettiä, onko lentopallo sittenkään mun juttu. Vähän tämän jälkeen kuulin, että maajoukkueelle on löytynyt uusi valmentaja, joka on tulossa Suomeen ensi viikolla. Menin takaisin biitsitreeneihin ja tajusin, että täällä mun kuuluu olla. Uuden valmentajan löytyminen helpotti päätöstä entisestään.

Mulla täytyy elämässä olla ainakin yksi asia, johon laitan kaikki nappulat peliin. Oli tiedossa, että uusi valmentaja — Lissandro — ja treenikaverit ovat lähdössä viikon päästä yli kuukaudeksi turnauksiin. Minulle se olisi tarkoittanut hajanaista treenaamista ilman kunnollista suunnitelmaa. No, se ei tullut kuuloonkaan.

Nopea päätös lähteä Brasiliaan

14.03

Olin nähnyt, että eräs sveitsiläinen pelaaja, jota seurasin Instagramissa, on ollut jo jonkin aikaa Brasiliassa treenaamassa. Laitoin hänelle perjantaina viestiä ja kysyin, onko sinne mahdollista päästä treenaamaan. Nopeasti selvisi, että se on hyvinkin mahdollista. Ennen lopullista päätöstä mietitytti kuitenkin: onko turvallista lähteä blondina, parikymppisenä, yksin Brasiliaan? Ryöstetäänkö mut heti ensimmäisenä päivänä vai mitä? Sain Shanalta kuitenkin melko turvallisen kuvan paikasta, ja selvisi, että majoituskin olisi mahdollinen 20 metrin päässä kentistä. Hetken — todellakin vain hetken — mietittyäni ostin liput ylihuomiselle (sunnuntaiaamulle).

Oon onnekas, että mulla on näin hyvät tukijoukot ja pääsin lähtemään näin nopeasti ilman isompaa säätöä. Yksi asia jäi silti harmittamaan. Olin suunnitellut ja melkein luvannut meneväni kummityttöni lapsenvahdiksi Turkkiin — samalla lomailemaan läheisten kanssa. Tällaisista jutuista kieltäytyminen on yksi urheilijaelämän vaikeimmista puolista. Onneksi ympärillä on urheilijoita, jotka ymmärtää: kun pitää lähteä — niin silloin pitää lähteä. Onneksi äiti pääsi viettämään mummi-lapsenlapsi-aikaa auringon alle kummitytön kanssa.

Saapuminen Brasiliaan ja alkufiilikset

16–17.03

Sunnuntai–maanantai-yönä laskeuduin Recifeen, ja siellä mua oli vastassa kyseisen klubin ”manageri” — oikeasti fysiikkavalmentaja, mutta hoiti kaikki mun järjestelyt. Paljon kertoo ihmisistä se, että Riceler ajoi kaksi tuntia illalla/yöllä taksilla hakemaan mut, jotta varmasti pääsisin turvallisesti perille.

Treeniviikot paratiisissa

Seuraavat viisi viikkoa sain keskittyä täysillä treenaamiseen täydellisissä olosuhteissa. Huomasi nopeasti, että laji on Brasiliassa yksi isoimmista. Kaikki hoidettiin todella ammattimaisesti — testauksista siihen, että treeneissä oli usein viisi valmentajaa, minimissään kolme.

Turvallisuus

Tunsin oloni pääosin tosi turvalliseksi, lukuun ottamatta yhtä tapausta, kun yksi kavereistani ryöstettiin melko lähellä aluetta, jossa kävin itsekin usein. Tapaus ei kuitenkaan suuremmin järkyttänyt tai lisännyt pelkoa, koska tiesin, että näin voi käydä. Kuljin muutenkin Uberilla kaikkialle, jos määränpää poikkesi yhtään ranta-alueesta. Kaikki oli todella halpaa, myös Uber, joten se ei tullut kalliiksi. Majoituksessakin oli respa, josta ei päässyt sisään kuka tahansa. Järjestin yhtenä iltana kavereilleni dinnerin, ja heidän piti näyttää passit vastaanotossa. Lisäksi vieraat piti hyväksyttää sekä minun että vuokranantajan kautta. Tämä majoitus oli kyllä hintavampi kuin muut, mutta en halunnut ottaa turvallisuuden kanssa turhia riskejä. Sain myös hyvän diilin — kaksion yksiön hinnalla — joten tilaakaan ei puuttunut.

Kielimuuri

Vaikka kielimuuri oli aika iso monien kanssa, tutustuin uusiin ihmisiin ja vietettiin paljon aikaa yhdessä. Suomessa se ei tunnu tapahtuvan enää niin helposti, mutta ehkä tuolla se oli helpompaa, kun kaikilla oli suunnilleen sama päivärytmi. Jollain tavalla myös nautin kielimuurista — sai vain olla ja nauttia muiden seurasta ilman painetta, että pitäisi koko ajan höpöttää jotain. Vaikka toki joskus olisi ollut kiva tietää, mille muut nauraa, eikä aina jaksanut pyytää yhtä kavereista tulkkaamaan.

Mitä jäi käteen?

Henkinen ja fyysinen kehitys

Kehityin leirillä paljon, niin henkisesti kuin fyysisesti. Vaikka olen aina tiennyt sen, tuolla tajusin vielä konkreettisemmin, kuinka iso merkitys on sillä, millä asenteella ja energialla pelipari on mukana. Pelipariin ei aina voi vaikuttaa, mutta omaan käytökseen voi — ja se heijastuu koko joukkueeseen. Olin myös usein fyysisesti aivan loppu, mutta löysin psyykkisesti keinoja joiden avulla pystyin jatkaa treenaamista ja kehittymistä.

Kentän ulkopuolella

Kentän ulkopuoleltakin jäi paljon käteen. Suurimpina ehkä brasilialaisten energisyys ja kyky arvostaa yksinkertaisiakin asioita. Yhdessä vietetyn ajan merkitys ja se, ettei aina tarvitse olla erityistä syytä olla yhdessä.

Kaiken kaikkiaan todella onnistuneet viisi viikkoa, ja oon tyytyväinen että lähdin — eikä se lopulta ollut ollenkaan liian hätiköity ratkaisu. Brasiliasta jatkan vielä Teneriffalle leireilemään kymmeneksi päiväksi uuden valmentajan kanssa. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan häneen paremmin ja oppimaan uutta :)